Viimeisten viikkojen aikana olen...

Aloittanut taistelun liiallisen bodyfatin kertymistä vastaan
Salijäsenyys, check ! Oon ollut superahkera, oikea salikarhu. Jossain kohtaa ois mukava nähdä tulosta. Ehkä sitten kesällä. Jos saisi edes ne farkut jalkaan joissa saavuin selluliitin ja raskausarpien luvattuun maahan, Australiaan.

Hypännyt laskuvarjohypyn 4,5 kilometristä
Kyllä, jahuuuu, pitkäaikainen unelma toteutettu ! Free fall meni totaalisen ohi, onneksi kauhukseni siitä on videopätkää (jossa näkyy mm. kuinka haukon happea kuin kuollut kala laskuvarjon auettua). Myssy kuristi ja muutama ruma sana lipsahti suusta kun syöksyttiin tandem-ukkoni, Joen, kanssa 200km/h maata kohti. Naama fläpätti ja henki salpaantui, mutta kokemusta en vaihtaisi mihinkään. Hyppäisin uudestaan vaikka heti huomenna, HUIKEETA !!!!! Maisemat oli kohdallaan, sain ohjailla varjoa ja käytiin pienellä sight seeing kierroksella. Huvi tosin loppui liian aikaisin (johtuen myöskin siitä että puolet matkasta meni hienoisessa shokissa ja järkevästi ajattelu unohtui kokonaan). Paras yksittäinen kokemus koko reissussa, ellei jopa koko elämässä

 

Napannut elämäni ensimmäisen kirjolohen virvelillä 45 metrin syvyydestä
Oltiin botskin kanssa järvellä, ja päätettiin kokeilla onnea. Monet kuulemma yrittää vuosia saada rainbow troutia Lake Tauposta, mulla kävi hyvä tuuri ja nappasi noin 5 minuutissa (eri hyvä koska kärsivällisyyteni ei olisi kestänyt kauhean monta hetkeä kauempaa). Aikamoinen kalanainen sanoisinko. Kaupanpäälle sain kalastusluvan ja fisun syötäväksi. Samalla käytiin katsastamassa Maorien kuuluisat kalliokaiverrukset, kyllä on siinä ollut pojilla nakuttamista.

Siivonnut liian monta tuntia
Työnkuvani on pääosin siivoomista, ja sitä on tullut tehtyä ihan liian monta tuntia. Tämän jälkeen en koske imurinvarteen kuukausiin, se on varma. Erityisesti irto tukka, kylpyammeen vuoraavat mustat kiharat ihokarvat sekä ihmiskehon erinäiset eritteet ovat lemppareita.

Tavannut jälleen kerran ihania ihmisiä
Reissun aikana olen todennut että tästä maailmasta löytyy jos jonkin näköistä tyyppiä. On niitä persenaamoja (anteeksi kielenkäyttöni) sekä sitten niitä ihan super siistejä ihmisolentoja. Onnekseni olen törmännyt useammin näihin jälkimmäisiin. Uudessa-Seelannissa meno on vieläkin rennompaa ja ystävällisempää kuin Ausseissa (jos mahdollista), ja se miten mut on otettu kuvioihin mukaan on uskomattoman siistiä.

Bailannut, tanssinut, nauttinut elämästä
Täällä piti alkaa tipaton, terveellinen elämä. Ei alkanut. Hauskaa on tosin ollut joten who cares. Ehkä sitten Suomessa.

Hypännyt Uuden-Seelannin korkeimman water touch- benjin ja ottanut lävistyksen kolmen sekunnin harkinta-ajalla
Eräänä kauniina lauantai-aamuna katsahdin taivaalle ja ilahduin niin hirveästi kauniista säästä että päätin hypätä benjin. Seisoessani reunalla 50 metrin korkeudessa tuijottaen joen pohjaa tuli vasta mieleen että onkohan tässä mitään järkeä. Sitten ajattelin että noh, ei aina kaikessa tarvii olla järkeä ja humps vaan hyppäsin. Hieman kadun tätä lyhyehköä 'harkinta-aikaa', sillä mieleen ei tullut fakta että pää alaspäinhän siinä ollaan, ja löysä t-paita ei välttämättä ole paras asuvalinta. Videolla ja kuvissa ollaan siis vähän nakupellenä, myöskään rintsikat eivät enää ajaneet asiaansa väärinpäin. Pienessä adrenaliinihuurussa ei rintavarustuksen pomppaaminen ulos haitannut, nauratti vain. Nauratti myös miehiä jotka hakivat mut kumiveneellä rantaan. Lävistyksen tarina on aika lailla sama, olin menossa salille ja näin lävistäjä -naisen pyörittelevän liikkeessä peukaloita ja tuumasin että mikä jottei. Nyt on siis korvarustossa timantti, jee !

Olen myös ottanut monen monta epäonnistunutta selfietä yrittäen saada tämän uuden korvassa killuvan ilon aiheen mukaan kuvaan. 
Ei ole selfietä, eikä tule. Miten jotkut ihmiset näyttääkin niin hirmusen hyvältä niissä etukameralla otetuissa naamakuvissa ? Mun kohdalla jaksan yrittää muutaman kerran, tuloksena pari suhmuraista kuvaa epäluonnollisella virneellä, ja sen jälkeen alankin napsimaan niitä tarkoituksella rumia kuvia joita lähettelen sitten ystävilleni heidän iloksi.

Saanut kukkalähetyksen toiselta puolelta maailmaa nimipäivän kunniaksi
Lempparikukkiani neilikoita, aika mukava yllätys.. :)

Kokenut uuden alkuhuuman

Kaikki täällä Uudessa-Seelannissa tuntuu vaan olevan niin paljon paremmin. Tänne tulen uudestaan, se on nyt päätetty. NZ tuntuu enemmän omalta paikalta kuin Aussit.

Laiminlyönyt blogiani
Hävettää oikein.

Tutustunut mielenkiintoisiin työkavereihini
Mun lisäksi täällä on kolme naispuolista siivoojaa. Löytyy Pamela, 56v. Ketjupolttaja, ollut täällä 17 vuotta töissä. Valittaa joka asiasta ja juo aivan tajuttomia määriä kahvia. Sitten on Polly. Maori, 11 lasta. Hiipii aamulla aikaisin ennen muita taukohuoneeseen ja pihistää tippirahat jotta pääsee ostamaan röökiä. Puhuu ja hihittelee yksinään, tuntuu että hän elää täysin omassa maailmassaan. En ymmärrä Pollyn puheesta mitään, mutta siitä ei kuulemma kannata huolestua Darrelin ja Brucen mukaan koska heilläkin on vaikeuksia käydä hänen kanssaan keskusteluja. Pohjimmiltaan oikein symppis, vähän hassu vain. Viimeisenä on Theresa. Kolmenkympin kriisistä kärsivä kahden lapsen yksinhuoltajaäiti. Muistuttaa mua joka päivä opiskelujen tärkeydestä. Elämäänsä ja ainakin työhönsä kyllästynyt. Motellilla vierailee myös säännöllisesti entinen omistaja Terry, liekkö romanssi Pamelaan syynä, kuka ties. Ärsyttävä, limanen ukkeli, joka yrittää saada mua polttamaan ja kielsi  syömästä enempää suklaata katsottuaan ensin mua päästä varpaisiin. Kommentin jälkeen otin kulhosta nameja kaksin käsin lisää. Kiitos vaan Terry, päätän kyllä itse milloin olen saanut tarpeeksi. Haluaa keskustella kanssani kukista ja mehiläisistä, sekään ei houkuttele. Yök.

Käynyt kilpa-ajoissa
Darrell ja Bruce ajavat kilpaa, ja viime viikonloppuna heillä oli kauden viimeiset kisat. Vieläkään en mitään autoista ymmärrä mutta hauskaa oli. Darrelin auto meni ruttuun ja sitten suututti.

Haaveillut uusista reissuista ja luvannut itselleni että tämä ei suinkaan ole viimeinen kerta maailmalla
Voi kun vois vaan reissata koko elämän. Maailmassa on niin paljon nähtävää, ja oisin onnekas jos pääsisin näkemään edes tuhannesosan siitä. Onneksi on elokuulle jo uusi reissu tiedossa, helpottaa hiukan. Monet sanoo että ulkomailla tajuaa mikä on se sun juttu. Mulle se on matkustus. Nyt vaan simsalabim lottovoitto jostain.

Todennut itselleni että vaikeudet on nyt selätetty ja tästä alkaa se hyvä jakso elämässäni
Johan se kestikin. Tällä hetkellä voin sanoa olevani onnellinen ja tarkoittaa sitä koko sydämestäni. Tuntuu että olen löytänyt itseni ja arvoni ihmisenä uudestaan.

Saanut muistutuksen siitä miten älyttömän upeita ja tärkeitä ihmisiä mulla on elämässäni
Minua ei suinkaan haittaa olla isompi kuin ennen mutta raskas olo kropassa ei tunnu hyvältä. Valitin Mikalle asiasta ja pyysin häneltä vinkkejä treenaukseen. Muutama päivä sitten sain 21 ihmisen ja koiran voimin toteutetun jumppavideon. Tuli nauru ja tuli itku. Siellä nämä supermiehet ja -naiset näyttivät liikkeitä ja lähettivät terkkuja. Ootte huippuja ja niin älyttömän tärkeitä ! <3 Kliseisesti tuli siunattu ja etuoikeutettu olo, kun näin videon, mulla on ihania ihmisiä ympärillä ! #blessed

Salaa rakastunut joogaan ja pilatekseen

Ennen hihittelin joogatunnilla asentojen nimille, niin milloin milläkin tuulella oleville sotureille, onnellisille vauvoille sun muille. Nyt oon huomannut että se sopii tälläiselle pohtija luonteelle aika hyvin tuollainen mielen nollaaminen. Yleensä ajatuksissa risteilee niin syvällisiä kuin vähemmän syvällisiä ajatuksia joilta ei saa rauhaa, viime aikoina oon mm. pohtinut sitä että mihinköhän se avaruus oikeasti loppuu ja ollaankohan osa jotain suurempaa suunnitelmaa toteuttaen sitä kuin pienet työläis-muurahaiset konsanaan. Näistä menee välillä vähän pää sekasin, ja siksi on mukava välillä vaan pötkötellä ja keskittyä vaikka vaan siihen hengittelyyn. Rentoutuminen ko. tilanteessa on mulle suht helppoa, ja välillä ohjeet jää kuuntelematta, viime kerralla jäin vaan pötköttelemään kaikessa rauhassa kun muu ryhmä touhusikin jo jotain muuta. Namaste. 

Käynyt tsekkaamassa Taupon kauniit vesiputoukset

Sain saksalaisen Kaddin mukaani putouksille, uskomattoman kirkasta vettä ja uskomattoman paljon aasialaisia. Taas. Vesimassa liikkuu sillä voimalla että viiden 10-rataisen uima-altaan täyttöön menisi noin minuutti. Olin varannut biksut mukaan kun ajattelin että siellä kumminkin lipluttelee vain joku pieni puro missä voisi pulahtaa. Not. Siinä oltais viety suomi-junttia kuin kuoriämpäriä, välittämättä mistään uintitaustoista.

Ikävöinyt hieman Aussi-lapsia, Muru-koiraa, karjalanpiirakoita ja Saimaata

Toisinaan myös perhettä ja kavereita. Yritän ottaa kuitenkin kaiken irti ajasta täällä, tässähän on enää muutama hassu kuukausi reissua jäljellä. 

Toiminut koekaniinia Darrelille
Yksi iso plussa lisää. Darrel on kynsitaiteilija ja hän testaa mulle kaikkia uusia värejä, kuvioita ja tekniikoita ja sehän passaa !

Tälläistä tällä kertaa !

Cheers, 

Josie

Uusi maa, uudet kujeet !

Viimeisten viikkojen aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, tehtiin extempore reissu Philip islandille ja Australian mainlandin eteläisimpään kohtaan Wilson's Promiin Alisonin kanssa, käytiin kurkkaamassa Tasmanian menoa perheen kesken ja tällä hetkellä kirjottelen postausta Tauposta, Uudesta-Seelannista. Fiilikset on menneet vuoristorataa innostuksesta kauhistukseen ja välillä oon kyllä miettinyt että mihin sitä on tullut ryhdyttyä. Uuteen maahan oon lähtenyt aika lailla takki auki, tietämättä kauheesti yhtään mitään tulevasta. Australia, Melbourne ja perhe jäi taakse ja on aika uusille kujeille !

Lähtöpäivä käynnistyi juurikin sillä tavalla kuin toivoinkin, ilman yöunia paniikkipakkaamalla kahdelta yöllä, pomppimalla Benin kanssa rinkan päällä yrittäen saada kaikki tavarat mahtumaan ja melkeen missatulla bussikyydillä. Käsimatkatavaroissa 16 kiloa sallitun 7:n sijaan, nyssykkää ja pussukkaa siellä täällä, selkä litimärkänä hiestä. Sain aikalailla kiireessä pidettyä kyyneleet kurissa ennen kotoota lähtöä mutta bussissa aukesi kunnolla hanat kun luin perheeltä saatua korttia. Ne jotka mut paremmin tuntee niin tietää etten välttämättä oo mikään hiljasin nyyhkyttäjä, vaan muistutan lähinnä pikkuvauvaa itkiessäni. Kuski yritti kysellä että mikä on hätänä ja suunnilleen hyperventiloiden yritin parhaani mukaan selittää mikä on homman nimi. Oli kauheeta jättää lapset, he kyselivät että kai tuun takaisin heidän synttärijuhliin ja sanoin että tänä vuonna täytyy jättää kemut  väliin mutta lupasin jonain toisena vuonna palata kreisibailailemaan.

Kentällä ei myöskään hommat menny niinkuin strömsössä, tsekkauksessa leidit kertoivat että tarviin lentolipun Uudesta-Seelannista pois jotta mut päästetään maahan edes sisälle. Nooohh, sellaista multa ei löytynyt joten soittoa Suomeen ja lentoa buukkaamaan. Ei mennyt sekään ihan ohjekirjan mukaisesti, kirmasin ympäri kenttää selvittelemässä että mistä saisin ostettua lennon Balin kautta Thaikkuihin, tai edes takaisin Ausseihin, mutta yllättäen tämäkin oli tehty vähän vaikeemman kautta. Loppupeleissä ostin lipun Hongkongiin johon en kyllä ole menossa ja maksoin siitä pelkän peruutusmaksun niinkuin tämän pisteen leidi ehdotti. Mun ymmärrys loppui siinä kohtaa kun mun käskettiin mennä arvottomalla, jo peruutetulla lentolipulla Uuteen-Seelantiin, jotta he näkevät että pääsen maasta pois. Olin vielä tsekkauksessa jumissa kun mulle tultiin sanomaan että pistäs muidu juoksuksi, bordaus on 5 minuutin päästä ja edessä on vielä turvatarkastus ja tulli. Yllättäen siellä oli muutama muukin ihminen odottelemassa vuoroaan, pääsin onneksi jonon ohi kun kerroin virkailijalle tilanteesta. Juosten portille 20 minuuttia myöhässä ja tadaa, noin 600 aasialaista olivat jonottamassa koneeseen. Onni onnettomuudessa, kone oli myöhässä niinkuin VR konsanaan ! En ollut ehtinyt syömään mitään koko aamuna ja unikaan ei ollut tullut joten olin aika loppu tässä vaiheessa. Bongasin ruoka-automaatin ja menin kieli pitkänä terveellisen aamupalan perässä. Ostettuani sipsipussin ja kokiksen näin alarivillä pods-keksejä ja pakkohan niitä oli saada. Näytin korttia ja klassisesti pussi jäi roikkumaan yhdestä kulmasta telineeseen eikä pudonnut luukkuun. Meinasi olla itkupotkuraivareiden paikka, yritin heilutella konetta ja hakata lasia mutta tuloksetta. Miss Josefiinea kuulutettiin lennolle ja podsit jäi. Vähän kyllä vieläkin harmittaa, mutta pääasia että pääsin koneeseen (jossa hobitit letit liehuten kertoivat meille ruudulla turvallisuusohjeistuksista, Uudessa-Seelannissa kun ollaan).

Ajattelin että nyt on ollut sen verran muuttujia matkassa että loppumatka menee varmasti prikulleen suunnitelman mukaan, mutta siellä sitä seistiin Wellingtonin kentällä pahamaineisessa tullissa toista tuntia. Jonkun aasialaisen (kansallisuus ei liene olevan kenellekkään yllätys) mielestä oli ihan ookoo yrittää tuoda maahan raakaa kanaa, bambunoksia, toistakymmentä nuudelipussia ja sammakoista tehtyjä pieniä pussukoita mitään ilmoittamatta, ja tämä yllättäen hidasti menoa jonkun verran. Itehän jouduin 6 eri tullimiehen haastateltavaksi koska laukustani löytyivät muutama viikko sitten Tasmanian maaperällä käyneet nike freet. Jonkin näköistä kuolemantautia ja ötökkäepidemiaa siinä pelättiin, mutta lopulta he päästivät mut menemään. Rupesi pikkuhiljaa olemaan niin sanottu pippeli otsassa kun raahasin vajaa 40 kg omaisuuttani taksijonoon. Bangladeshista kotoisin oleva taksikuski taisi vähän jekuttaa kun pyysi 40$ matkasta hostellille (tarkistin juuri sitä ennen netistä että matkan pitäisi olla n. 25 $), mutta siinä kohtaa en jaksanut välittää (enkä taistella kuskin kanssa hienoisesta kielimuurista johtuen) ja maksoin pikku tipin hymyssä suin, helpottuneena siitä että pääsen vihdoin suihkuun ja nukkumaan. Kävin kaupassa hakemassa eväitä seuraavalle päivälle ja tein pienen loopin satamassa, oikein mukiinmenevä pieni kaupunki tuo Wellington ! Olisin mieluusti nähnyt lisää, voi olla että täytyy suunnata sinne uudemman kerran ennen lähtöä.

Seuraavan aamun tuskaisen bussimatkan jälkeen saavuin Taupoon, tähän Raision kokoiseen puolikuolleeseen kylään, vailla tietoa siitä mihin suuntaan lähteä. Kävelin infopisteelle kaatosateessa, kyselin ohjeita päämäärääni ja onnekseni työntekijä tunsi Darrelin, tulevan hostini, ja soitti hänet hakemaan mua. Tuli annettua taputus jos toinenkin omalle olkapäälle, asiat kun olivat niin hyvin järjestyksessä. Akku loppu, Darrelin numero bittiavaruudessa ja osoite epätietoisuudessa, well done. Anyway, perille pääsin ja mut otettiin taas kerran vastaan avosylin :) Taupo sijoittuu aika keskelle Pohjois-saarta, jossa on nimenmukaisesti Uuden-Seelannin suurin järvi Lake Taupo. Darrel ja hänen miehensä Bruce omistavat täällä motellin, jossa mun on tarkoituksena tehdä töitä seuraavat pari kuukautta ja samalla nähdä uutta maata ja kulttuuria ! Kirjoitan elämästäni täällä heti kun löydän siihen aikaa, tällä hetkellä kaikki energia menee taas uuden opetteluun :) Tällä postauksella julistan olevani elossa ja vielä blogimaailman kartalla !

Cheers, Josie

Friday fun

Oltiin pidempään suunniteltu Annen kanssa yllätysvesisotahyökkäystä Benille, ja kun sääennuste näytti vajaa 40 astetta perjantaille, aateltiin että tässä on meijän sauma. Siitä sitten vaan pumppaamaan toistasataa vesi-ilmapalloa ja täyttelemään vesipyssyjä lapsille.

Tarkoituksena oli kastella Ben läpimäräksi ja säästyä itse vastahyökkäykseltä, mutta loppupeleissä näytettiin arvattavasti kaikki uiteltuilta rotilta. Ajateltiin olla edes hieman myötämielisempiä Beniä kohtaan, joten jätettiin etuovelle uikkarishortsit, olut ja muutama vesi-ilmapallo. Malttamattomana kirjoitettiin lappu jossa paljastettiin suunnitelmat ja annettiin onnen toivotukset.

Sodassa kävikin sitten niin että Ben pääsi meidän palloapajille ja homma kääntyikin ihan päinvastoin. Se lurjus sai vielä lapsetkin käännytettyä puolelleen ja lopulta oltiin Annen kanssa aseettomia. Lähdettiin sisälle hakemaan jäitä pakastimesta ja täytettiin sankoja kylmällä vedellä ja päätettiin kokeilla onneamme. Ja tadaa, tunnin taistelun jälkeen meidät julistettiin kuin julistettiinkin voittajiksi jahuuu ! Benin tuntien kostoa ei tarvitse odotella kauhean pitkään, pitää olla tarkkana :D !

Cheers, Josie

Kookseja, tennistä ja muuta mukavaa

Viimeiset pari viikkoa Mikan, Even ja Taavin lähtemisen jälkeen on mennyt haikeissa tunnelmissa. Täällä on niin tottunut siihen että on 'yksin', siihen omaan tilaan ja omiin juttuihin, että ensimmäinen viikko vierailijoiden kanssa oli todella omituinen kun ihmiset jota oli pitkään ikävöinyt olivatkin yhtäkkiä täällä. Pari päivää meni totutteluun ja siihen että sai taas suomen kielen sopimaan suuhun, mutta kaikenkaikkiaan meillä oli ihan huiput kolme viikkoa ! Nyt kun he ovat taas poissa, menee hetki aikaa palautumiseen normaaliin elämään täällä. Olen niin iloinen siitä että Eve, Taavi ja Mika tulivat moikkaamaan mua ja arvostan sitä ihan älyttömästi, mutta toisaalta tässä mentiin 'vaikeamman' kautta kun heipat joutui sanomaan kahdesti. Ei ole enää montaa kuukautta jäljellä ennen kuin pääsen halaamaan kaikkia läheisiä ja saan rakkaan Murun syliin ! <3 Sain siskoiltani ja Taavilta joululahjaksi liput The Kooksin keikalle jonne menimme Alisonin kanssa jammailemaan ja fiilistelemään hyvää musaa eräänä kauniina lauantai-iltana. Kuvamateriaalia ei siltä reissulta sen koommin löydy lukuunottamatta jotain suttuisia selfieitä ennen keikkaa. Pyydettiin vieressämme olevaa naista ottamaan kuvan meistä, ja nyt multa löytyy monenmoista otosta tämän leidin etusormesta. Noh, mitäs pienistä, keikka oli super hyvä, vihdoin pääsin katsomaan The Kookseja livenä !

 The Kooks

Seuraavana päivänä lähdettiin Australian Openeihin ihmettelemään tämän herrasmieslajin eliittiä. Oltiin varauduttu villapaidoilla ja takilla kun aamulla mittari näytti +12 ja satoi vettä, mutta ihme ja kumma paikan päällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tunnin sisässä lämpötila oli noussut reilut 15 astetta. Siellä istuttiin hiki virraten ja haaveiltiin selfieistä Djokovicin kanssa. Oli kyllä älyttömän tylsää tämä tennis, se voi tietysti johtua siitä kun mulla eikä Alisonilla ollut hajuakaan säännöistä tai pelaajista. Keskityttiin enemmän edessä istuvan naisporukan touhuihin, heillä oli maailmanhistorian surkeimmat polttarit menossa, jokaisella naisella oli puhelin kädessä ja yksi shoppaili kenkiä netistä. Tälläset kreisibailut mäkin haluisin sitten kun joskus hamassa tulevaisuudessa juhlistan viimeistä iltaani vapaana naisena. Nisa Sorajan sanoin, musta se ois nasta. Anyway, tenniksestä lajina en innostunut ja selfieitä ei pahvi- Djokovicia lukuunottamatta saatu. Tapahtumana näkemisen arvoinen mutta ei jää kyllä tennismatsit perinteeksi.

 Maanantaina 26.1 olikin Australia Day, jota juhlistettiin kavereiden kanssa piknikillä Royal Botanic Gardenissa. Käytiin myöskin sivistämässä itseämme National Gallery of Victoriassa, jossa oli mm. hyllykaupalla vierekkäin aseteltuja kanamunia ja seinä täynnä erinäisiä kiduttamiseen, tappamiseen sun muuhun liittyviä fraaseja, memejä ja kuvia. Sanoisin että aika pelottava ajatuksenvirta sillä kaverilla joka tälläisiä teoksia päivät pitkät taiteilee.

Viime lauantaina juhlittiin Kayleighn viimeistä viikonloppua Melbournessa. Päädyttiin tosin juhlimaan sitä Alisonin kanssa kahdestaan kun meidän 6 tytön porukka hajaantui yllättäen kesken iltaa. Eipä siinä valittamista, Alisonin kanssa riittää juttua vaikka aamuun saakka eikä meillä kertaakaan ole ollut tylsää iltaa yhdessä ! Parin siiderin jälkeen hän halusi vaihtaa kielen suomeen (10kk Suomessa oleilun aikana sanavarastoon tarttui mm. juusto, leipä, kinkku, muutamat rakkaudentunnustukset ja kirosanat). Ei ihan lähtenyt keskustelu näillä antimilla mutta vatsalihakset saatiin kipeäksi nauramisesta ! x)

Muuten täällä elellään aika perus arkea, viimeiset viikot ovat olleet suht raskaita, lapset on keksineet jostain uhman ja nykyään ensimmäinen vastaus mihin tahansa kysymykseen tai ehdotukseen on ei. Sisarukset saavat kaikesta tappelun aikaiseksi ja krokotiilinkyyneleitä väännetään useamman kerran päivässä. Millie ja James kiintyivät Mikaan aikalailla ja vieläkin he kyselevät päivittäin millon hän tulee takaisin. Lähetellään yhdessä ikävöinti-viestejä ja videomoikkuja Suomeen, ja mm. vierashuone on lasten mukaan pannassa koska se on Mikan huone. He myös kertovat että Mika on osa meidän perhettä ja tekee säännöt tässä talossa :D Ihanaa kun lapset ottivat Mikan niin hyvin vastaan :) Milliellä alkoi koulu tällä viikolla, ja samalla mun työt vähän helpottuivat kun oon ainoastaan Jamesista päivisin vastuussa. En voi uskoa että he on jo niin isoja että menevät kouluun ! Justhan mä vasta tulin tänne ja ne oli vielä sellasia pieniä nappuloita.. Viimeiset 4 kuukautta on mennyt niin vauhdilla ! Pari viikkoa Tasmanian reissuun ja sen jälkeen puhaltaakin uudet tuulet !

Cheers, Josie

He ovat täällä ! Osa 2

Kaksi viikkoa hurahti ihan silmissä ja ehdittiin tehdä paljon kaikkea yhdessä. Yksi must see-listalla ollut reissu oli kuitenkin vielä tekemättä, nimittäin Great Ocean Road. Lähdettiin sunnuntai aamuna reissuauto Mazdalla kohti Port Cambpellia ja parin sadan kilometrin mittaista rantareittiä. Matkaeväistä ei ollut pulaa, voi olla että vähän yliarvioitiin tarpeet kun ei meinannut takapenkille enää mahtua istumaan. Eve toimi kuskinamme koko matkan, me muut taas kartturina. Pysähdeltiin matkalla aina fiiliksen mukaan ihmettelemään upeita rantoja ja valtavia aaltoja. Ajettiin ensimmäisenä päivänä melkein koko reitin loppuun saakka. Tunnetuin Great Ocean Roadin nähtävyyksistä on varmasti The Twelve Apostoles, joka on 12 valtavan kiven muodostelma meressä. Upeat maisemat, kuohuva meri ja huippu seura !

Great Ocean Road meni kyllä heittämällä top-listan kärkeen pitämään suosikkikohteen paikkaa. Apostolien jälkeen lähdimme pitserian kautta hostellille nukkumaan jotta jaksamme startata seuraavanakin aamuna aikaisin. Meille oli varattu iltapäiväksi surffitunti Apollo Bayssa, parin tunnin ajomatkan päässä hostellilta, ja sitä ennen halusimme nähdä vielä London Bridgen ja toisen tunnetun kohteen reitillä. Käsittämätöntä miten luonto on voinut muokata kallioita tuolla tavalla !

Maisemat reitillä vaihtuivat muutamassa minuutissa sademetsästä laakeaan peltomaisemaan ja taas takaisin rantareitille, Ajettuamme Apollo Bayhin käytiin nopealla lounaalla ja sen jälkeen lähdettiin vetämään märkäpukuja niskaan. Parin minuutin kuivaharjoittelun jälkeen päästiin testaamaan veteen aallon nappaamista ja yritettiin nousta ensin polvilleen laudan päällä. Vaikka olen viettänyt puolet elämästäni vedessä niin olin kyllä ihan kakka housussa. Valtavia aaltoja tuli jatkuvasti enkä ehtinyt ensin edes mennä makaamaan laudan päälle ennen kuin seuraava aalto paiskasi mut uudestaan pohjaan. Olin jo heittämässä hanskoja tiskiin paniikin vallassa, mutta sain onneksi apua surffiopettajalta, joka rauhoitteli mua ja auttoi mut aallolle. Siitä lähtien homma olikin hullun hauskaa ja pääsin monesti seisomaan (noin kahdeksi sekunniksi ennen kun lensin kaaressa takaisin veteen). Tosi rankkaa hommaa tollanen surffaus mutta menisin koska vaan uudestaan ! Mika oli ihan omaa luokkaansa ja Taavi veti hyvänä kakkosena, mun ja Even kohdalla ois varmaan tarvittu vielä jokunen surffitunti lisää :D Surffauksen jälkeen palattiin uupuneina autolle ja lähdettiin huristelemaan takaisin kotiin.

Tiistaina mun puolentoista viikon joululoma päättyi ja arki alkoi lasten kanssa. Vietiin porukalla Millie, James sekä Even host-lapset Mea ja Tyson samaiseen akvaarioon jossa käytiin jo aikaisemmin Alisonin kanssa. Tarkoituksena oli mennä eläintarhaan mutta kaatosateessa päätimme valita sisätiloissa olevan seaworldin. Näillä neljällä sankarilla riitti touhua ja meillä oli hommaa pysyä heidän perässä. Hauska päivä mutta kaikki olivat kyllä iloisia kun päästiin kotimatkalle. Keskiviikko iltana lähdettiin pyörimään Queen Victoria Markettiin Melbournen keskustaan. Kymmeniä ruokakojuja, livemusiikkia, ihana tunnelma.Torstaina taas meidät oli Mikan kanssa kutsuttu Cushlan luo syömään ja päädyttiin porukalla Cushlan miehen, Jeromen koripallopeliin. Voitto kotiin, hip hurraa ! Perjantai olikin jo Even ja Taavin viimeinen päivä täällä, käytiin vielä outlet mallissa hakemassa viimeiset kilot matkalaukkuihin jonka jälkeen ajettiin lentokentälle. Itku oli herkässä ja sitä kestikin sitten seuraavat neljä päivää. Lauantaina pyöritiin Mikan kanssa keskustassa ja St. Kildalla ja käytiin vihdoin Eureka buildingissa joka on mitattu Melbournen korkeimmaksi.

 Tämän jälkeen yritettiin etsiä ruokapaikkaa Yarra-joen varrelta, mutta budjetti ei oikein antanut periksi 30$ alkupaloihin. Lopulta vietiin sitten yksi koditon mies KFC:hen syömään ja otettiin juna kotiin. Sellainen romanttinen ilta meillä viimeisen päivän kunniaksi !

Kiitos Mika, Eve ja Taavi huikeasta reissusta ! <3

Cheers, Josie

He ovat täällä ! Osa 1

Kilometrin mittainen maratoonipostaus alkaa N Y T ! Tosiaan, ihan tälläiseksi jälkijunassa laahaavaksi reissublogiksi en tätä matkapäiväkirjaani tarkoittanut, mutta yritän nyt olla turhia stressailematta ja kirjoittelen kun aikaa siihen löytyy ja siltä tuntuu. Aussithan ovat tunnetusti chillaamisen ja laiskottelun mestareita, joten maassa maan tavalla i guess. 

Joulun jälkeisenä sunnuntaina painoin kaasu pohjassa lentokentälle hakemaan poikaystävääni Mikaa. Siskoni Eve ja siskon poikaystävä Taavi päättivät mennä vähän pidemmän kaavan mukaan ja jäivät kattelemaan Dohan meininkiä vielä maanantai yöhön saakka. Ensimmäiset päivät menivät vierailija-porukalta jet lagin taltuttamisessa ja aussi-ilmastoon totuttelussa. Keskiviikon uv-juhlat saivat mun ja Mikan osalta uudenlaisen käänteen kun Even ex-host äiti Cushla ilmotti että te lähdette meidän kanssa juhlimaan. Meillä Mikan kanssa oli alkuperäisenä suunnitelmana mennä Melbournen korkeimpaan rakennukseen käymään ja sieltä ravintolaan syömään. Hauskin uusivuosi pitkään aikaan, oli ihanaa päästä juhlimaan sitä rakkaiden ihmisten kanssa :)

 Eve on siis ollut myös au pairina Melbournessa ja tarkoituksena oli mennä Cushlan luo yöksi, joka lähti juhlista jo aikaisemmin kotiin. Yöllinen suunnistus ei mennyt kuitenkaan ihan nappiin, osoitetta ei löytynyt navigaattorista ja yritettiin taksikuskin voimin selvittää tietä uudelle asuinalueelle rakennetulle talolle tuloksetta. Noin kahden tunnin jälkeen päätettiin muuttaa kurssia ja lähteä meille yöksi, asumme tosiaan 15 minuutin päässä ja aikaisemmin ei tälläinen vaihtoehto tullut tietenkään mieleen. Taksikuski oli maailman suloisin ajaessaan meitä ympäri kyliä aamuyöllä mittari off-asennossa. Yöpaikan löydyttyä hän harmitteli sitä kun tiemme erkanivat, kun hänestä alkoi jo tuntua siltä että ystävystyimme kyseisen seikkailun aikana. Seuraavana päivänä saimme selville että olimme ajelleet naapurikatua edes takaisin etsiessämme taloa, ihan hilkulla oltiin siis oltu :D 

Perjantaina kerättiin kimpsut ja kampsut Mikan kanssa ja lähdettiin yöksi Even ja Taavin luo, jotta lauantai-aamuinen lentokentälle transportoituminen sujuisi sutjakkaammin. Edessä oli siis pitkään odotettu Sydneyn ja Whitsundaysin reissu ! Kurvattiin aamulla lentokentälle tietysti viime minuutilla ja check in koneelle päästyämme se ilmoitti että tsekkaus on suljettu. Mentiin kysymään virkailijalta apua ja hän sanoi että meillä on 6 minuuttia aikaa olla turvatarkastuksessa. Ei muuta kuin kiilaamalla ja ekstsyysmiitä hokemalla jonon kärkeen ja laukut hihnalle. Lennolle päästiin ja kyllä hymyilytti. Meidän perheessä on tapana luoda vähän reissu-tunnelmaa tälläsillä tahattomilla kommervenkeillä. Joskus on saattanut unohtua viisumi check in laukkuun, pankkikortti hulahtaa victoria's secretin pikkuhousulaariin taikka puhelin Benettonin liikkeen housujen taskuun. So far so good, kaikesta ollaan selvitty säikähdyksellä ! 

tästä saa vähän paremman kuvan siitä missä ollaan menty

Sydneyssä koko homma oli jo unohdettu ja päästiin nauttimaan kaikin rinnoin tästä Ozin suurimmasta kaupungista. Otettiin kentältä taksi hostellille ja kuski rupesi ensimmäisenä neuvomaan mistä löytyy kaikkein extremeimmät juhlapaikat ja parhaat huumemestat. Kiitos vinkistä mate. Ensimmäisenä kohteena oli Darling Harbour, Sydneyn keskustassa sijaitseva satama-alue. Älyttömän kaunis paikka, joka lopulta olikin varmaan kaikkien lemppari mesta Sydneyssä. 

Darling Harbour

 Sieltä käveltiin kaupungin suurimmille turistirysille, eli Harbour Bridgelle ja Opera Houselle. Olihan ne hienoja, täytyy myöntää. Kaiken hehkutuksen ansainneita. Edettiin hyvin hitaasti nautiskellen ja pysähdyttiin jokaiseen kadun kulmaan räpsimään kuvia. Poikia rupes pikkuhiljaa ottamaan päähän mun ja Even tahti, mutta narinat saatiin loppumaan kunnon nesteytyksellä rantaravintolassa. Illalla päätettiin säästää budjetissa ja tehdä itse hostellilla ruokaa. Naminami pussipastasta saimme loihdittua mautonta vetistä makaroonia, ja säästöbudjetti loppui siihen. 

muutamat pariskuntakuvat..

Toinen päivä pyhitettiin kokonaan shoppailulle ja mukaan tarttui kaiken näköistä tarpeellista ja turhaketta. Toisenakin päivänä ruoka ja ravintoloissa istuminen näytteli pääosaa, mutta se sallittakoon, lomalla kun oltiin. Oli ihanaa vaan höpötellä ja edetä rauhalliseen tahtiin eikä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen laukatessa. Coca Colalla on menossa kesäkampanja nimeltään #colouryoursummer. Ostettiin kaikkia eri värisiä pieniä tölkkejä matkajuotavaksi, ja niistä oli pakko saada muutama kuva !

Kolmantena päivänä, maanantaina, lähdettiin villieläinpuistoon noin puolen tunnin juna-matkan päähän Sydneyn keskustasta. Paikan päällä päästiin rapsuttelemaan koaloja ja syöttämään kenguruita ja nähtiin paljon kaiken näköisiä muitakin olentoja. Käytiin katsomassa 5 metrisen krokotiilin ruokailuhetkeä ja tuijoteltiin maailman neljänneksi myrkyllisintä käärmettä silmiin lasin takaa. Eukalyptus-huuruiset koalat olivat sympaattisia veikkoja ja kengurut taas enemmän kiinnostuneita vohveleista kuin meistä, Saatiin kovalla vaivalla parit #selfiet kengujen kanssa joten voitiin kierroksen jälkeen lähteä hyvillä mielin kohti Bondi Beachia.

mika ja wombatti

tällä pöllöllä on ihan yhtä intensiivinen katse kuin Hjallis Harkimolla !

vähän jänskättää 

pikku pingviinit

jään pieneksi emujen ja punakenguruiden rinnalla !

 Bondi Beach

 Kovasti hehkutettu Bondi ei ollut kyllä niin ihmeellinen mitä luulin, alueena Bondi Junction on tosi kivaa ja kaunista seutua mutta itse ranta on sellainen 'kinkkujen' paistattelupiste. Saapuessamme rannalle siellä oli käynnissä haihälytys ja ketään ei saanut mennä veteen. Jälkeenpäin luettiin että kaksi bullsharkia oli tullut tsekkaamaan päivän tarjontaa ja olivat vain muutaman sadan metrin päästä surffaajista. Tyydyttiin kahlailemaan rantavedessä ja tämän jälkeen lähdettiin terdelle pelailemaan yatzia. Tykkäsin Sydneystä kaupunkina, mutta kyllä Melbourne taitaa silti mennä edelle. Sydney on enemmän 'suurkaupunkimainen', ihmismassat ja kiireinen ilmapiiri teki kaupungista hieman rauhattoman. Luonto taas on aivan toista maata kuin täällä. Vehreys ja ilman kosteus yllätti samalla sekunnilla kun astuttiin koneesta ulos. Kokonaisuudessaan hyvä paketti, mutta kyllä se kotikaupunki vie nippa nappa voiton juurikin rennomman ilmapiirin takia.

Tiistaina meillä oli lento Queenslandissa sijaitsevalle saariryhmälle nimeltään Whitsundays. Majoituttiin Airlie Beachilla ja jouduttiin ensimmäisenä päivänä vähän pettymään kun kaikki suunnitelmamme jouduttiin perumaan huonon sään takia. Tutustuttiin kylään ja käytiin illalla hyvin syömässä. Keskiviikkona ilma oli selkeämpi ja lähdimme viereiseen poukamaan SUPpailemaan. Oli ihan sairaan hauskaa ! Ja rankkaa treeniä ! Jäätiin vielä rannalle uimaan ja sieltä sitten illanviettoon läheiseen ravintolaan.

Airlie Beach

valmiina SUPpailemaan !

 Torstaina meille oli varattu risteily, joka lähti kiertämään pieniä saaria ja pääkohteena meillä oli Whitehaven beach, joka on juuri valittu Aussien parhaaksi rannaksi, eikä ihme ! Silkkinen hiekka, turkoosi vesi sekä luonnon rauha, muuta ei paljon tarvita. Käytiin bush walkilla ja törmättiin siellä reilu metrin mittaiseen varaaniin (kerroin perheelleni innoissani että metrin mittaiseen karavaanariin, kiitos iskä korjauksesta) ! Leppoisa hemmo iltapäiväkävelyllä, kierrettiin kuitenkin hieman kauempaa ettei tule hampaanjäljet nilkkaan. Risteilyreissulla pysähdyttiin myös snorklaamaan, joka taisi olla kaikkien mielestä reissun kohokohta. Whitsundaysin edustalla kulkee Great Barrier Reef, joten vedenalaisista maisemista ei ollut pulaa. Upeita värejä, koralleja, kaloja ja simpukoita ! 

reissun tunnelmia !

Oz 14-15

wad is up ?

reippaat snorklailijat

 Perjantaina meillä lähtikin jo lento takaisin kohti Melbournea. Loppu päivä ja lauantai meni rauhallisissa tunnelmissa. Lauantai illalla lähdettiin Benin ja Mikan kanssa MCG-areenalle katsomaan krikettipeliä. Istahdin penkkiin ennakkoluuloisena ja varmana siitä että tästä tulee pitkä ilta, sen perusteella mitä oon krikettiä telkkarista nähnyt. Kriketti kun ei ole mikään nopea tempoisin peli, oon monesti kyllästynyt jo muutaman minuutin jälkeen. Nyt kun pääsi livenä katsomaan, oli tunnelma ihan toinen ! Tottakai joka välissä paukkuvat ilotukset, tulishowt ja taukoviihteet toivat oman lisänsä, mutta lähtisin milloin vaan uudestaan ! Ben on krikettifani, hän kertoi meille sääntöjä ja selosti peliä koko ajan ja kertoi miksi mitäkin tapahtuu. Pelistä tuli paljon mielenkiintoisempi kun ymmärsi sen kulkua, eikä kaikki huomio mennytkään enää ranujen mutusteluun. 

Tehtiin vielä yksi reissu porukalla mutta siitä lisää ensi postauksessa ! 

Cheers, Josie