Arki on astunut taloon

Viimeset viikot on mennyt sairastellessa, ensin mä sain perus nuhakuumeen ja sen jälkeen alko lasten oksennustauti/kuumeilu. Nyt haisee sitten koko kämppä oksennukselta, itekkin ajattelin valita sitten joskus tulevaisuudessa ton kokolattiamaton kaikkien vaihtoehtojen joukosta, on se vaan niin upee keksintö. Sitten olikin taas mun vuoro sairastaa, kävin jo lääkärissäkin (lue: juttelemassa kiinalaisnaisen kanssa au pairina olemisesta ja siitä miten löysin perheen, Annen varoitukset lääkärin huonosta englannista osuivat oikeeseen), sen verran huonossa kunnossa oltiin. Verenpaineen mittauksen jälkeen sain käteeni antibiootit vaivaan jota mulla ei ole, käskyn ottaa panadolia ja hauskaa reissua -toivotukset. Kyllä tuntu hyvältä tukea paikallista lääkäriasemaa 70$ tästä hyvästä ! Kaikki ollaan sairastettu vuorotellen, nyt näyttäisi olevan kumminkin valoa tunnelin päässä ja ketään ei oo halaillut pönttöä pariin päivään. Oon huomannut omaavani lehmän hermot, mitä tulee lasten itkuun ja huutoon. Lasten leffoja on pyöritelty vuoron perään, osaan Ihmeperhe-leffan vuorosanat ulkoota ja hyräilen jatkuvasti lasten ohjelmien tunnareita. Viimeset pari viikkoa on olleet henkisesti ja fyysisesti tosi raskaita, oloa on kuitenkin helpottanut se että 28 päivän päästä saan tänne rakkaita ihmisiä visiitille ! Arki on tosiaan tullut taloon, ja alkuhuuma on häipymäisillään. Silti nautin kyllä olostani täällä täysin rinnoin, enkä oo päivääkään katunut päätöstäni lähteä tänne ! Kaverit on kyllä korvaamaton tuki täällä, oon onnekas kun oon löytänyt heti alussa ihmisiä joiden kanssa osuu jutut niin hyvin yhteen. Jenkkakahvaa löytyy joka puolelta ja tuntuu että koko kroppa on pelkkää paahtoleipää. Elämänkokemusta on tarttunut mukaan monta kiloa, saa nähdä mikä on lopullinen saldo Suomeen tullessa :D

Päivät täällä menee suht samalla kaavalla. Aamupäivästä yleensä ulkoillaan, lempparipaikka lasten kanssa on lampi jossa käydään syöttämässä ankkoja. Tavattiin siellä 84 vuotias ihana pappa, joka on lähtenyt Saksasta (hänen mukaan 'shit holesta') vuonna 1952. Hän kertoi että he hakivat kaverin kanssa kymmeniin maihin, jotta pääsisivät pois sen ajan Saksasta ja Australia oli ainoa paikka joka heidät suostui ottamaan. Siitä lähtien hän on täällä ollut eikä ole kuulemma kertaakaan tuntunut joululta :D Ollaan treffattu tää pappa nyt useempaan otteeseen, aika hurjia tarinoita ollaan kuultu, mutta hän on kyllä ehdottomasti aamupäivien piristys ! Lounaan jälkeen meillä on tapana käydä syöttämässä kanat (tällä hetkellä meillä on 7 aikuista kanaa, 3 keskenkasvuista ja 8 tipua) ja hoitamassa puutarha. Onneksi lapset on innoissaan kanojen hoidosta, mua ei sais kyllä kirveelläkään kanahäkkiin sisälle, vaikka vähän maalaisjuntti oonkin. Ne haisee ja tulee aina silmät kiiluen portille tuijottamaan jos meen lähelle, oon satavarma että ne on ottanut mut oikeen targetiks kun vaistoo mun pelon ja ällötyksen. Tänä viikonloppuna jouduin  vielä olemaan vastuussa näistä jaloista eläimistä, kun muu perhe lähti Annen parhaan kaverin häihin Tasmaniaan. Mulla alkoi torstaina siis 5 päivän miniloma, ai että, maistuu !

Oon tutustuttanut Muumit lapsille, toin heille palapelin ja muistipelin tuliaisiksi ja nyt ollaan myös katottu muutama jakso netistä. He on jo faneja ja kyselee että voinko ottaa heidät mukaan Suomeen kun lähden :D Millie ja James myös kyselee että voinko olla täällä ikuisesti, tai ainakin seuraavat 15 vuotta, jotain oon siis selkeesti tehnyt oikein ! Oon tehnyt nyt tosi paljon töitä viime viikkoina, ja voin kyllä sanoa että hattu nousee ja korkeelle kaikille kotiäideille, yksinhuoltajille ja ylipäätänsä vanhemmille. Lasten hoito käy ihan oikeesta työstä, pääsin kyllä tuhat kertaa helpommalla kesällä kirjeitä avatessa ja papereita lajitellessa. Toisaalta au pairina oleminen on myös palkitsevaa kun huomaa että lapset oppii jatkuvasti jotain uutta ja saa musta iloa elämään :) Lapset tykkää maalata, piirtää, askarrella, leikkiä muovailuvahalla ja tehdä kaikkea muuta taiteellista, yritän parhaani mukaan olla innostunut ja kaivaa sen pienen taiteilijan syvältä sisimmästäni esiin. Toisina päivinä taas rakennellaan legoja, leikitään pihalla tai mennään puistoon, leivotaan tai pidetään tanssitunteja, jotka on enemmän mun mieleen. Lasten mielestä hauskinta on leikkiä kampaajaa, ite oon vähän yrittänyt jarrutella kun ko. hemmotteluhetken jälkeen on aina päänahka vereslihalla :D

Useimmat ihmiset täällä ei tiedä mitään Suomesta, saatika sen sijainnista. Angry birdsit, Nokiat ja Duudsonit kyllä tunnetaan perinpohjaisesti, mutta useimmat ihmiset luulee niiden tulevan jenkeistä. Myöskin au paireus on täysin vieras käsite. Tapasin junassa miehen, joka kysyi onko sana 'au' kunnianosoitus Australialle. Hmm, ei ihan.

Mua on myös vaivannut kauhee joulu -ikävä. Tai no, yleisesti ikävä kaikkea Suomessa. Perhettä, ystäviä, ennenkaikkea Murua ! En halua lähteä täältä vielä minnekkään, mutta toisinaan saan itteni kiinni ajattelemasta sitä millasta ois fiilistellä joulua viltin alla kynttilöiden valossa ja katella lumisadetta samalla kun paketoi joululahjoja. Täällä tilanne on hieman erilainen, suunnitelmissa on mennä grillaamaan rannalle joulupäivänä. Mielenkiinnolla odotan, ainakin on täysin uudenlainen joulu tulossa ! Harmittaa kun tää bloggaaminen on jäänyt niin toissijaiseksi, mulla ois hirveesti kerrottavaa, yritän nyt ottaa itteäni niskasta kiinni ja paneutua tähän kunnolla. Mutta summa summarum, ikävä on, ja vaikka oon ollut maailmanhistorian surkein viestittelijä, niin tärkeät ihmiset on mielessä joka päivä ! <3 Kuvatkin on jossain koneen uumenissa enkä jaksa niitä sieltä tähän hätään etsiä. Tulossa on, lupaan !

Cheers, Josie